maanantai 18. heinäkuuta 2016

ISTUVA TREENIVAATE - PAREMPI URHEILUSUORITUS

Joukkuevoimisteluaikoinani valmentajamme tapasi sanoa, että pukuja ei kisasuorituksen aikana sitten korjailla vaikka ne valahtaisivat nilkkoihin asti. Voimistelukilpailuissa on erittäin tarkat säännöt ja kilpailupuvut kuuluvat osana pisteytykseen. Pukujen korjailusta kisasuorituksen aikana kerääntyy joukkueelle vähennyksiä, joten ymmärrätte varmaan miksi tästä oltiin tarkkoja. Nilkkaan valahtaneet puvut olisivat tosin tuoneet myös mukavasti miinuspisteitä. Anyway, olen jo nuoresta pitäen oppinut arvostamaan vaatteen istuvuutta urheillessa. Pidän tosi tärkeänä sitä, että vaatteita ei tarvi suorituksen kesken korjailla vaan voi keskittyä täysillä itse tekemiseen. Hyvin istuva vaate siis voi parantaa urheilusuoritusta.

Treenivaatteiden vaikutus urheilusuoritukseen on mielenkiintoinen aihe, ja siitä voisin kirjoittaa lisääkin, mutta nyt haluan kuitenkin kertoa teille mun fiiliksiä Népran treenivaatteista. Kirjoitin noin viitisen kuukautta sitten mun alkufiiliksiä Néprasta. (Lue tästä) Sain aluksi käyttööni Venus -topin ja Saturnus -tightsit. Kehuin tuotteita heti alussa siitä, miten mukavalta ne tuntuvat iholla ja miten hyvin ne istuvat päällä. Nyt käytössä oon huomannut monia muitakin hyviä juttuja.



Rehellisesti sanottuna Népran Saturnus -trikoot ovat mukavimmat trikoot, joita oon koskaan käyttänyt. Käytän näitä treeneissä, mutta myös vapaa-ajalla legginsien asemasta. Alkufiiliksissä taisin sanoa näiden tuntuvan päällä kuin toiselta iholta. Olen yhä samaa mieltä. Trikoissa mulla oli tosiaan käytössä M-koko ja se istui mun päälle täydellisesti. Käytössä huomasin kuitenkin, etenkin hyppyjä sisältävissä treeneissä, että tuosta lonkankoukistajien kohdalta pöksyt kaipasivat hiukan nostamista. Arvioin ehkä reisieni koon vielä vähän yläkanttiin, sillä S-kokoa kokeiltuani ongelma oli täysin poissa. Vielä saa siis kyykkäillä. Olen käyttänyt trikoita kaikenlaisissa treeneissä ja pessyt useaan otteeseen eikä materiaali ole muuttunut mitenkään. Kangas on melko ohutta, mutta siitä ei näy läpi laisinkaan. (Pyllistystestit on tehty ;D) Materiaali on todella pehmeää, mikä tekee trikoista juuri niin äärettömän mukavat. Samasta syystä jäin yhtä asiaa vain miettimään, kestäisikö materiaali kuitenkaan jos treenaisi pelkkää painonnostoa? Pelkästään treenejä, joissa tanko hinkkaa reisiä jopa kahden tunnin ajan. Vaikka en treenaakkaan pelkkää painonnostoa, kerroin mietteeni Essille ja Amalle. Sain ilokseni kuulla, että Népralta on tulossa uusi trikoomalli, joka soveltuu vieläkin kovempaan kulutukseen. Joten painonnostajat pysykää kuulolla!

Topissa kehuin jo aluksi sitä, että kaula-aukko ei ole liian avara. Usein treenitopeissa kaula-aukko on niin avoin, että täytyy melkein tarkemmin miettiä matchaako liivit koko lookiin. Ihan vakavasti ottaen, mua ärsyttää suunnattomasti topit, joiden pääntie venyy melkein napaan saakka. Näissä ei sitä ongelmaa ainakaan ole. Käytän sekä S-, että M-kokoa. Mulla on suht kapea vyötärö suhteessa hartioihin, joten ehkä tuo S-koko istuu päällä vielä paremmin kiristämättä kuitenkaan hartioista. Se nyt on makuasia haluaako, että paita on ihonmyötäinen vai ei. Itse tykkään molemmista vaihtoehdoista. Materiaalin mukavuutta täytyy vielä topissakin korostaa. Enkä ole ainut, kenen mielestä Népran treenivaatteet ovat maailman mukavimpia. Lukekaapa vaikka mitä Liisa Kivi kirjoitti Néprasta blogissaan.

Oon niin fiiliksissä, että saan tehdä yhteistyötä näin upeen brändin kanssa. Urheiluvaatemerkki, jossa oikeesti otetaan huomioon niin paljon tärkeitä asioita. Népran kaltaisia yrityksiä ei tuu vastaan ihan joka kulman takaa.

PS. Suunnittelen parhaillani pientä mallistoa Népralle ja siitä tulee ihan mahtava!! En malta oottaa tulevaa vuotta. <3


SHARE:

1 kommentti

  1. Ne trikoot on ihan supermukavat! Käytin niitä ostopäivästä eli torstaista eiliseen, 4 päivää putkeen siis (mukaanlukien kahdet juhlat!), tänään jätin laittamatta ainoastaan siksi että tuli shortsikeli. Lisäksi huomasin siveleväni niitä muuten vaan aina autoa ajaessa :D

    -Tytti

    VastaaPoista

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig