tiistai 26. huhtikuuta 2016

KUN TEKEE MIELI TURHAUTUA



Treenaan kerran viikossa valmentajan, Antti Pokki, kanssa heikkouksiani eli kaikkea leuanvetotangossa ja voimistelurenkaissa tehtäviä liikkeitä. Heikkouksien treenaaminen on pääasiassa kivaa, vaikkakin haastavaa, mutta kun taustalla on koko ajan se kehittymisen halu niin sitä haluaa treenata. Viime viikon treeneissä tuli kuitenkin pieni itku. Hetkellisesti tuli ihan jäätävä turhautuminen ja olis tehnyt mieli lannistua totaalisesti. Musta vaan tuntuu etten kehity näissä hommissa juuri ollenkaan tai ainakin ihan äärettömän hitaasti. Siinä hetkessä tuli sellainen mieleen, että tuleeko musta koskaan hyvä tässä. Oon jo aiemminkin valittanut siitä, kuinka pieni mun käsi on… Pieni. Se vaan tuottaa välillä ihan mieletöntä hermostumista ku ei saa kunnon otetta kun ei sormet riitä ja forkut on aina ihan tulessa kun joutuu puristamaan niin lujaa ettei putoa. Köysikiipeilykin on välillä ihan tuskaa mun prinssinakkisormille. Mietin, että olispa mielummin vaikka joku hallinnan tai liikkuvuuden puute, niitä ois helpompi kehittää ja tietäis mitä tekemällä kehittyy. Pidempiä sormia kun ei varmaan ihan Virostakaan saa.

No joo anteeksi tämä vauhkoaminen. Koska en tykkää valittaa enkä halua tehdä tästä itelleni mitään yliotetta, it's time for a change of attitude! Täytyy mennä sillä, mitä on annettu. Meillä kaikilla on omat haasteemme ja tää on mulle yksi niistä. Mä voin treenata itsestäni niin vahvan etten tarvitse isoa kippiä voimisteluliikkeissä. Mulle tulee vielä niin kova puristusvoima, että jengiä alkaa pelottaa pelkästään kätellä mua. Käsivarretkin alkaa muistuttaa vielä Dan Baileyn käsiä. Hahah no joo, ehkä mä en ihan sillekään linjalle yritä lähteä, mutta kovat on tavotteet kuitenkin! :D

Jutun pointti ei ollut pelkästään purkaa mun turhautumista teille vaan muistuttaa siitä, että kaikilla meillä on omat haasteemme, oli ne sitten kuinka outoja tahansa. Harva nyt varmaan ajattelis, että tämmönen minikäsi tois niin isoja haasteita kuin nyt kerroin, mutta kokeilkaapa tehä kolme kertaa tavallista paksummalla tangolla kippileukoja tai muscle uppeja niin ehkä ymmärrätte mun fiilikset. Ja tääkin ongelma on ihan megapieni verrattuna moneen muuhun. Pystynhän mä kuitenkin koko ajan harjoittelemaan ja kehittämään itseäni tässä. Näkee sitä välillä kun joku tekee painonnostoa ilman jotain toista kättä tai jalkaa tai jotain muuta yhtä hurjaa. Vaikkei tarvikaan verrata omia haasteita toisten omiin, niin kyllä tolloin tulee kyllä olo, ettei oo mitään valittamisen aihetta jostain sormien pituudesta. Summa summarum tää kuulostaa ehkä ärsyttävältä, mutta kyllä #noexcuses on aika hyvä. Välillä saa turhautua, mutta aina löytyy joku keino päästä eteenpäin. Se ei välttämättä ole nopea keino eikä varmasti helppo, mutta kyllä se sieltä löytyy kunhan ei vaan lannistu. Ja hei haasteethan tuo vaan mielenkiintoa elämään ja nehän on myös tehty ylitettäväksi! ;)

Joten tänään rakkaat ystävät ylittäkää haasteitanne!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig