tiistai 22. maaliskuuta 2016

FIILIKSIÄ PAINONNOSTOKILPAILUISTA



Kilpailin muutama viikko sitten painonnoston SM-kisoissa Porissa. Kokemus oli ihan huikea! Saavuttiin Poriin varhaisesta aamusta ja heti kisapaikan nähtyäni alkoi vähän jännittää. Oli nimittäin aika iso halli ja hieno lava, jossa nostaminen oli ihan erilaista kuin omalla salilla tai edes siellä piirimestaruuskisoissa.

Kisapäivä alkoi punnituksella. Painonnostossa siis kilpaillaan painoluokissa, jolloin urheilijan täytyy painaa alle oman painoluokkansa. Esimerkiksi minä kuulun 63kg -painoluokkaan ja painoin 62.4 kiloa. Painoluokat menevät noin viiden kilon välein, edeltävä luokka tuosta on 58 ja seuraava 69kg. Musta on tietenkin hyvä, että kilpaillaan painoluokissa, sillä eihän 50 kiloinen voi oikeen olla yhtä vahva kuin 80 kiloinen. Silti punnitustilanne tuntui jotenkin hassulle, kun en vaa'alla tapaa useinkaan käydä.

Kilpailut aloitettiin pienimmästä painoluokasta ja omaa sarjaa saikin vähän odotella. Olo oli malttamaton, olisin alkanut lämmitellä ihan liian aikaisin ilman valmentajiani rauhottelemassa mua. :D No sitten vihdoin kun sai alkaa lämmittelemään, kisa menikin melko nopeasti. Lämmittelyt tehtiin aika nopeasti ja tehokkaasti ja sitten saikin aloittaa lavalla nostelun. Koska oon niin kokematon vielä näissä kisoissa, oli ihan korvaamatonta, että mulla oli painonnostovalkku mukana neuvomassa. Nostojen välissä joutui odottamaan tavallista kauemmin, ainakin mun mielestä aika tuntui melko pitkältä kun oon tottunut treeneissä suht nopeaan tempoon. Mulle sanottiin: "Älä huolehdi muusta kuin siitä, että teet mitä sanotaan ja nostat ne raudat mitä sulle laitetaan." Niin mä sitten tein. Aloituspainot oli kevyet sekä tempauksessa, että työnnössä, ja korotukset myös pidettiin maltillisina. Olisin itse ehkä halunnut kokeilla isompia rautoja ja tehdä uusia ennätyksiä, mutta se, että tein kuusi onnistunutta nostoa, oli kyllä tulos, johon sai olla tyytyväinen. Nostin tempauksessa 58kiloa, mikä oli kahden kilon päästä saliennätyksestä ja työnnössä nostin 77, mikä olikin vain puolen kilon päässä sen hetkisestä ennätyksestäni. Kaikki nostot tuntuivat hyviltä ja suht helpoilta. Onnistuneista nostoista jäi todella hyvä fiilis, mutta jäihän siinä tottakai vähän nälkä, sillä tuntui, että rahkeita olisi riittänyt enempääkin. Mielummin kuitenkin ehkä näin, sillä nyt ekoista kisoista jäi hyvä fiilis ja toi pieni nälkä kisojen jälkeen tuo vaan lisää potkua treeneihin. Ehdottomasti halun kisaamaan uudestaankin.

Nostokisojen jälkeen onkin kyllä tulokset nousseet jo kivasti. Todella pitkän treeniputken päätteeksi sain tehtyä uuden ennätyksen rinnalleveto+työnnössä: 80 kiloa. Tämän jälkeen tuo 80 kiloa on tuntunut rinnalle jo melko kevyeltä. Mukavaa päästä uusille kymmenluvuille vihdoin. Mulla on fiilis, että tulokset ovat nyt nousussa!

Nyt oon tosiaan muutaman päivä ollut pienessä flunssassa, ja treenit on hetken hyllyllä. Toivotaan, että oon kunnossa pian ja pystyn tekemään vielä viimeisen Open lajin. Oon ollut pettynyt syystä tai toisesta mun melkein jokaiseen Open suoritukseen, joten olisi kivaa, että vikassa pääsis vielä painamaan kovaa. Veikkaan, että sieltä tulee thrustereita ja boksihyppyjä. Mitäs te veikkaatte?
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig