sunnuntai 6. syyskuuta 2015

TIME FLIES



Viime viikko meni ohi ihan hujauksessa! Mulla oli tarkoitus tehdä muutama postaus, mutta en vain ehtinyt koneelle istahtaa. Täytyy varmaan jatkossa ajastaa kirjoituksia etukäteen niin vältytään näiltä tauoilta. ;)

Viime viikolla tapahtui kaikenlaista kivaa. Aloitin Antin (@coachanttipokki) kanssa treenaamiseen ja ihan super hyviä juttuja tuli heti ensimmäisellä treenikerralla. Vakuutuin täysin siitä, että hänen avullaan mennään oikeaan suuntaan. Kävin pitkästä aikaa myös treenaamassa Lahden Atomilla (painonnostossali) ja sain hyvää palautetta nostotekniikastani. Sain tehtyä rinnallevetoykkösen raakana 70 kilolla ja palautteena sain, että kyykkyyn pitäisi sen vedon perusteella tulla 85 kiloa. Huhhuh, vaikea uskoa tuota itse. Mutta niin, jotain on siis tehty oikein! Kisapohdinnoissani tein ainakin sellaisen päätöksen, että ilmoittauduin opiskelijoiden painonnostokisaan mukaan. Kuukauden päästä siis nostellaan Tampereella! 

Perjantaina oli treeneistä lepopäivä ja lähdin koulusta Helsinkiin moikkaamaan kavereita. Käytiin illalla Farangissa syömässä, mikä oli mulle ihan super luksusta. Rafloissa on aina kivaa käydä kun ei tarvitse itse kokata, mutta ton illan ruoka oli jotain ihan omaa luokkaansa. Alkupaloista jälkkäriin kaikki niin viimeisen päälle hyvää. Kuvamatskua ei valitettavasti ole, teidän täytyy itse käydä tsekkaamassa. ;) Voin suositella toistakin juttua, nimittäin uusinta Pixarin leffaa Inside out. Käytiin illalla katsomassa se ja yllätyin positiivisesti. Mainosten perusteella leffa ei näyttänyt hyvältä, mutta sitä se kuitenkin oli. Nauroin jossain kohtaa jopa ääneen. :D

Lauantaina tulin illaksi takaisin Lahteen ja tempaustreenien pariin. Oli mukavan levännyt olo ja tempaukset kulki aika hyvin. Yritin saada vähän nopeutta raakatempaukseen kevyemmillä painoilla ja sain myös tehtyä kolmosen 45 kilolla, mikä oli mulle ihan hyvä, sillä raakatempaus on aina kuulunut mun heikkouksiin. Kyllä sekin tästä kehittyy! Tänään oon tehnyt rästihommia, treenaillut regionals event 3:sen parissa ja valmistautunut tulevaan viikkoon, eli tehnyt koko viikon ruuat valmiiksi. :D

Olen kirjoitellut valmiiksi muutamia postauksia, jotka ovat vain pientä hiomista vaille valmiita. Ens viikolla siis saatte todennäköisemmin lukea siitä miten mun treenaaminen on muuttunut vuoden aikana ja siitä mitä eroa on crossfit kuntoilulla ja crossfit urheilulla. Olen myös alkanut kasata perusteellista crossfit sanastoa, jotta ymmärtäisitte paremmin mistä treenipostauksissani on kyse. Ulkopuolisen silmin crossfit saattaa nimittäin näyttää joltain salaiselta koodikieleltä ;D Miltäs nämä kuulostaa? Reseptejä on toki myös tulossa ;)

Mites teidän kulunut viikko on mennyt? 
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig