sunnuntai 30. elokuuta 2015

SIEMENSÄMPYLÄT (G, M)

Lupailin seuraavaksi teille raakasuklaaminttukakun reseptiä, mutta nämä hetken mielijohteesta väsätyt sämpylät ehtivät tänne ensin. Olen aikaisemmin väsännyt siemennäkkäreitä, mutta nyt ajattelin että miksei testaisi samaa meininkiä sämpylöiden muodossa. Näitä on helpompi ottaa myös evääksi, sillä nämä eivät hajoa matkassa niin kuin ohuet siemennäkkärit. Plussaa siemenleivissä on aina myös se, että niitä sopii tarjoilla lähes kenelle vain: sopii maidottomaan, gluteenittomaan ja paleoruokavalioonkin. Kuivattu rosmariini toi ihanan maun sämpylöihin, mutta jos et ole rosmariinin ystävä, testaa rohkeasti muita yrttejä!

SIEMENSÄMPYLÄT (G, M):
8-9 sämpylää

2 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl hampunsiemeniä
0,5 dl chian siemeniä
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1,5 tl psyllium kuitujauhetta
0,5 dl oliiviöljyä
3 kananmunaa
1 tl suolaa
2 tl kuivattua rosmariinia

Sekoita siemenet, kaura, psyllium ja mausteet sekaisin kulhossa. Lisää öljy ja kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta lusikan avulla pyöreitä (n.3cm paksuja) sämpylöitä leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Paista uunin keskitasolla 180 asteessa noin 30 minuuttia, niin että sämpylöiden pinta saa hiukan väriä. Anna jäähtyä 15 minuuttia ennen kuin maistat! ;) Nauti!

Ihanaa sunnuntaipäivää!

Yhteistyössä CocoVi
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig