sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

SEITSEMÄN KEINOA SELVITÄ KOVISTA TREENEISTÄ

7907

Ollaan tosiaan aloitettu jonkin aikaa sitten tekemään enemmän kovia metconeja treeneissä. Iso muutos sitten perusvoimakauden jälkeen. Huomaa, että tarvitsee ihan erilaisen asenteen ja moodin kun pitää mennä sinne korkeille sykealueille ja jatkamaan vaikka kuinka hapottaisi. Lyhyissä metconeissa se on ehkä vielä asteen helpompaa kun tietää, että ei se tule kestämään kauaa. Pidemmissä jo yli 30 minuutin metconeissa tarvitsee jo vähän psyykkausta. Ainakin mä tarvin. :D Huomaan kyllä, että pääkoppa on kehittynyt ja pystyy todella jatkamaan, vaikka seinä tulisikin vastaan. Se on musta itsessään jo niin hyvä fiilis, että se motivoi kesken treenin.

Tehtiin muutama päivä sitten alla olevan kuvan metcon, joka kesti lähes tunnin. Siinä ei voinut ajatella, että hitsi mulla on edessä vielä ties mitä, vaan oli mentävä liike ja toisto kerrallaan eteenpäin. Tän tyylisiä treenejä on mulla alla vielä niin vähän, että taktikointi on vaikeaa. Mistä tietää, millä volyymilla voi lähteä ja minkä vauhdin voi ylläpitää loppuun asti. Tekemällähän sitä vaan oppii. Noin pitkässä treenissä käy läpi tietysti kaikenlaisia ajatuksia, ja pääkin joutuu koetukselle. Mitään oikotietä onneen ei tietenkään ole, mutta muutama ajatus voi ehkä auttaa menemään kohti omia äärirajoja.

8391

1. Sulje silmäsi (älä kirjaimellisesti, paitsi soutaessa mä välillä meenkin oikeesti silmät kiinni :D) kaikelta muulta ja kuvittele olevas jossain muualla, esimerkiksi jossain kisoissa. Mitä sä tekisit jos oisit kisoissa? Et ainakaan luovuttais!

2. Pönkitä itsetuntoas hokemalla mielessäs "oon kova, oon kuin kone ja pystyn mihin vaan!!" tai jotain muuta vastaavaa yhtä överiä. Itsensä kehuminen on oikeesti hyvä juttu, ja oman pään sisällä voi vetää sen ihan överiksikin olematta itserakas. :D

3. Jos teet treeniä isommalla porukalla, ehkä "voittaminen" motivoi sua. Ajattele, miltä tuntuu olla sen päivän paras, nopein tai vahvin. Vaikka voitto ei olekaan välttämättä tärkeintä, niin tuntuuhan se hyvältä, myöntäkää pois.

4. Ehkä sulla on joku palkinto, jonka saat kun pääset treenissäsi johonkin tiettyyn tavoitteeseen. Se voi olla ihan konkreettisesti vaikka pannukakku.

5. Tai sit vaan mietit sitä, kuinka tyytyväinen voit olla itsees kun et lopeta vaikka kuinka mieli tekis. Mieti, sitä fiilistä "maaliviivalla". Se on fiilis on niin huippu, että ehkä se auttaa sua menemään kovempaa, koska haluat sen fiiliksen heti ja nyt. Sekin on jo aikamoinen palkinto.

6. Mieti, miksi sä teet mitä teet. Haluat kehittyä. Sulla on joku tavoite. Mee siis sitä kohti äläkä pysähdy.

7. Ehkä myös löydät sen ihanan tilan, jossa pystyt nauttimaan siitä "kivusta" ja siitä seinien läpi menemisestä, ja hymyilet vaan, koska hei, täähän on KIVAA!

Oma lemppari on numero yksi ja kuusi, tavoittelen aina myös seiskaan pääsyä ja yritän käyttää tota kakkostakin! :D

Mitäs keinoja te käytätte? Mikä auttaa teitä jaksamaan? ;)

Elli
SHARE:

2 kommenttia

  1. Mä en oikeestaan mieti mitään. Oikeesti kovan treenin tai esim. karsintasuorituksen aikana tuntuu että menee vaan johonkin ihme flow-tilaan, missä ei kuule musiikkia tai huomioi ympärillä olevia ihmisiä, keskittyy vaan siihen tekemiseen. Ja sen suorituksen jälkeen sitä on hetken ihan pihalla että mikä päivä ja aika ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi unohtui listasta kokonaan! Välillä siis itsekin menee tohon tilaan, jossa ei mitään muuta ku itse se tekeminen. Toimii myös! :)

      Poista

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig