maanantai 22. kesäkuuta 2015

KUULUMISIA

9654

Heip taas pitkästä aikaa! Pahoittelut pitkittyneestä tauosta, nyt on vaan ollut kaikkea muuta meneillään, että kirjoittelu on jäänyt. Olin juhannuksen yli Vaasassa ja päätin pitää ihan kunnolla lomaa, ja se tulikin tarpeeseen. :)

Viime aikoina mulle on kuulunut hyvää! Oon innoissani kesästä ja treeneistä ja siitä, että mulla on pitkästä aikaa hiukan enemmän vapaa-aikaa. Olen suht menevä ihminen enkä jaksa olla kovin kauaa paikoillani, mutta kyllä se hyvältä tuntuu, että aikataulu ei ole niin tiukkaa kuin keväällä ja työmääräkin vähenee. Ehdin panostaa enemmän treeneihin ja muihin juttuihin, niin ja tietysti aikaa löytyy enemmän myös blogillekin. Mulla on mielessä jo paljon juttuja, joista haluisin kirjoitella ja paljon reseptejä, jotka odottavat julkaisua.

Treeneissä on mennyt myös viime aikoina melko hyvin! Olen ollut super iloinen siitä, että lonkkavaivani on alkanut parantua. Kunnon lämmittelyn jälkeen tunnen hädin tuskin mitään epänormaalia. Kyykkäsin viime viikolla oikeastaan ensimmäistä kertaa raskaita kyykkyjä niin, että tuntui hyvältä. Ennätyskin tuli 90 kilolla aika iisisti, joten satanen täältä tullaan pian! Ylöstyönnössä tein myös uutta ennätystä: 3 x 70kg, joka on samalla mun viimekertainen ykkösmaksimi. Kyl sitä voimaa on vissiin vähän tarttunut! Oon fiiliksissä myös kun nyt aletaan tekemään enemmän metconeja niin kuntokin pääsee nousuun.

Juhannuskin meni mukavissa merkeissä, syöden ja hengaillen. En vaadi mitään erityistä, jotta mulla olis hauskaa, kunhan saa olla hyvässä seurassa. Pelailtiinkin porukalla lautapelejä, laitettiin ruokaa ja yllätysyllätys syötiin. Käytiin myös heittämässä talviturkit Strömsööseen, mutta ei se homma menny kuitenkaa ihan niinku strömsöössä... Merivesi ei kyllä ollut niin kylmää kuin olisi olettanut, mutta hyttysiä oli ihan liikaa. Oon allerginen ja ne pistot ovat vaan jotain todella tuskallista. Hauskaa meillä anyway oli!

Nyt on taas jälleen ihana palata arkeen ja kunnolla treenien pariin. Lomailu ja irtiotto arjesta tuntuu aina hyvältä, mutta niin tuntuu myös arki. Uusi treeniohjelma näyttää sen verran hyvältä, etten malta oottaa seuraavia treenejä. Perjantaina julkaistaan myös Karjalan Kovin -karsintalajit! Niitä innolla ja jännityksellä odottaen.

Mitäs teille kuuluu, millaista juhannusta vietitte?

Elli
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig