keskiviikko 20. toukokuuta 2015

TREENAAMINEN PALAUTUNEENA

7016

Vielä viikko, kaksi sitten kirjoittelin, miten väsynyt olen ollut ja miten paljon se on vaikuttanut treeneihini. Silloin odotin kovasti jo palauttavaa viikkoa, ja sitä, että kiireet alkaisivat jo helpottamaan.

Palauttavalla viikolla otin todella iisisti. Tein vain kevyitä treenejä, joita kertyi koko viikolle neljä. Kävin uimassa, juoksemassa, soutelin ja olihan siellä yksi voimistelutaitotreenikin. Taisin mainita jo aiemmin kärsineeni lonkkakivuista. Kävin siis hierojalla parantelemassa vaivaa ja paljon tein kehonhuoltoa ja venyttelyä. Muuten puhdasta lepoa.

Kyllä kannatti. Lepoviikon lopussa aloin jo kaipaamaan kovaa treenaamista ja puolestaan en malttanut odottaa maanantaina alkavaa uutta ohjelmaa. Perjantaina alkaneiden Regionaalien katsominen ei auttanut ollenkaan asiaa, vaan se teki paikallaan pysymisestä entistä vaikeampaa. Heh. Tässä kohtaa silti tiesin, että nyt alan olla palautunut, sillä mieli tekee niin kovasti jo treeneihin. Muutenkin aloin olla jo pirteä, energinen ja kaikin puolin enemmän oma itseni.

Maanantain ohjelmassa oli heti rinnallevetoa ja työntöä. Ainoastaan pieni lonkkakipu häiritsi menoa, ja jouduin rinnallevedot tekemään raakana kyykyn sijaan, muuten fiilis oli loistava. Tietynlainen terävyys liikkeissä oli palautunut enkä heitellyt tankoa enää minne sattuu. Viime viikkoina tuntui, että puolet nostoista oli epäonnistuneita, nyt ei ollut ehkä yksikään!

Eikä siinä vielä kaikki! :D MÄ SAIN MUN ENSIMMÄISEN MUSCLE UPIN!! (Tämä asiahan ansaitsee aivan oman kappaleensa.) Vihdoinkin! On tätä jo odotettu! Treenin päätteeksi päätin vähän rimpuilla renkaissa, ilman mitään odotuksia. Yhtäkkiä huomasin, että hei, nythän mun kädet kääntyi dippiasentoon ja aloin työntää itseäni ylös ja tajusin, vitsit, mä sain just muscle upin! Oi oi, kun olin fiiliksissä. Ekan muscle upin jälkeen niitä tuli vielä kuusi, minkä jälkeen oli jo kiiruhdettava suihkuun.

Eipä muuta voi sanoa kun, että kannatti levätä. Palautuneena on kiva treenata. Nyt oon taas happy. :D

Jos haluat pikaisimmat treenikuulumiset ja nähdä esimerkiksi mun muscle upin videolta, niin seuraa:
Instagram: @elligromov
Facebook: elligromovblog

-Elli


SHARE:

1 kommentti

  1. Onnea muscle upista! Itsekin haaveilen sen saamisesta joskus... :D

    VastaaPoista

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig