perjantai 22. toukokuuta 2015

PAKKOMIELLE VAI INTOHIMO?

6909

"Toi kyllä sitten on ihan täynnä tota crossfittia, aina treeneissä tai vähintään puhumassa treeneistä."

Tämä ei ole suora lainaus kenenkään suusta, mutta se voisi olla. Mieleeni tuli nimittäin ajatus: Miten intohimon erottaa pakkomielteestä? Välillä nämä menevät ainakin ulkopuolisen silmissä sekaisin.

Minä myönnän olevani täynnä tätä lajia. Myönnän treenavani paljon ja myönnän välillä myös puhuvani treenaamisestani paljon. Treenit menevät minulla muiden vapaa-ajan vietteiden ohi siellä listassa automaattisesti. Se, että en edes mieti skippaavani treenejä leffaillan takia ei kuitenkaan tarkoita, että mulla olisi treenaamiseeni pakkomielle. Ainakaan mun mielestä. Nimittäin koen, että teen juuri sitä mitä eniten haluan. Joillekin kuitenkin tällainen ehdoton treenaaminen ja treenien priorisoiminen listan kärkeen hälyttää.

Välillä joo, sitä miettii itsekin, että hei mun koko elämähän pyörii tän treenaamisen ympärillä. Se on mielessä lähes aina, ja lepopäivinä sitä jopa vaan kaipaa. Onko mulla muuta elämää? No on, on tietysti. Helposti kun puhutaan jonkun intohimosta juuri jotain urheilua kohtaan, se liitetään helpommin pakkomielteisiin tms. hulluuteen. Harvemmin vaikka musiikki-ihmisistä ajatellaan samoin, vaikka he saattaisivat viettää bändikämpällään aikaa paljon enemmän kuin joku treenailija salilla. Oletteko huomanneet samaa? Jos sanon treenaavani vaikkapa kahdeksan kertaa viikossa, se herättää paljon enemmän ihmetystä kuin se, että sanoisin vaikkapa katselleeni telkkaria saman verran. Ehkä ei paras esimerkki, mutta kyllä, telkkarin/leffojen katselukin voi jollekin olla harrastus.

Suuri määrä urheilua liitetään usein jopa liian helposti erilaisiin syömishäiriöihin. Olen toki sitä mieltä, että syömishäiriöt tulee ottaa todella vakavasti ja jos ihminen alkaa näyttää siltä, että hän ei syö riittävästi liikuntamääränsä nähden, puhutaan jo eri asiasta. Ihminen, joka treenaa suuria määriä kehittyäkseen urheilijana, tietää kyllä, että kunnon ravintoa ei voida laiminlyödä. Itse en ainakaan enää koskaan tekisi sitä virhettä, että liian vähäisellä syömisellä pilaisin oman hyvinvointini.

Hyvin monelle liikunta on intohimo, jota ilman ei voisi hyvin. Se tuo iloa ja hyvää oloa. Se miten intohimon minusta erottaa pakkomielteistä, on juuri tuo fiilis. Teetkö jotain, koska sun on pakko vai teetkö jotain koska haluat ja voit. Tuleeko se hyvä olo siitä, että sait suoritettua sen pakolla tehdyn asian vai tuleeko se nautinto siitä kun teit jotain, josta pidit? Minusta aika selkeä ero.

Itse ole liikunnan myötä rehellisesti sanottuna paljon iloisempi, pirteämpi ja mukavampi ihminen niin itselleni ja muillekin. Olen aidosti iloinen, että olen löytänyt intohimoni.

Elli
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig