keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

BRUNSSIVINKKI: SANDRO

12345

Tämä ei todennäköisesti monellekaan ole mikään uusi brunssivinkki. Varmasti ainakin helsinkiläiset ovat jo testanneet tai ainakin meinanneet testata tämän hehkutetun brunssin: Sandron. Jos kuitenkin tulee muualta päin Suomea Helsinkiin ja aikaa on vain yhteen brunssiin, suosittelen ehdottomasti Sandroa, sillä se on musta kaiken hehkutuksen arvoinen.

Sandron brunssia tarjoillaan sekä lauantaisin, että sunnuntaisin. Lauantaibrunssi on siis täysin vegebrunssi, sunnuntaisin pöydästä löytyy myös lihaa. Olen kahdesti ollut heidän brunssilla, molempina kertoina vegebrunssilla. Olen kuullut, että brunssit eivät juurikaan eroa toisistaan muuten kuin sen muutaman lämpimän ruuan vaihdoksella. Vegebrunssilla lämpöisenä ruokana oli kasvismunakasta, tofua ja seitania. Mun juttu oli enemmän kuitenkin se yltäkylläinen salaattipöytä, jossa oli ihan valtavasti erilaisia salaatteja, maustettuja juureksia ja superhyvää hummusta!

Sandro huomioi erityisen hyvin gluteenittomuuden. Melkein kaikki ruuat olivat gluteenittomia ja leipäpöydästäkin löytyy ehkä yhtä parasta gluteenitonta leipää, jota koskaan olen maistanut. Jälkiruokapöydässä oli kymmenisen kakkua, joista kolme oli gluteenittomia. Se on musta jo reilu määrä! Kolmea enempää en varmaan olisi jaksanut maistaakaan, joten hyvä olla vähän ruokarajoitteinen niin ei tarvitse kokea valinnanvaikeutta. :D Ja se suklaakakku! Oh, se oli myös ehkä parasta suklaakakkua ever! Tarjolla oli myös lehtikaaliananas-shotteja ja marjasmoothieta. Jälkkäripöydässä oli lisäksi juustovalikoima, hedelmiä ja vaikka mitä. Kaikkea ei tosiaan edes jaksanut maistaa.

Tärkeää hyvässä brunssissa on myös se ympäristö, mikä etenkin Eiran Sandrossa miellyttää minua. Paikka on Kalliota hiukan pienempi, mutta vähemmän hälyisä. Tosiaan, Sandro on kaikin puolin paras tähän asti testaamistani brunsseista, suosittelen!

Olettekos te käyneet Sandrossa? Muita hyviä brunssivinkkejä Helsinkiin?

Elli
SHARE:

3 kommenttia

  1. Sandro on kyl Helsingin parhaimmistoo ehdottomasti! Oon kuullut, että sellanen ku Cafe Maya olis kans hyvä, täytyy testaa. Brunsseilla käynti on ihan parasta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se Cafe Maya täytyisi ehottomasti testaa! :)

      Poista
  2. Sandro on ihana! Kakkuja on liikaa yhdelle kerralle. Pitäisikin laittaa pöytävaraus menemään. Cafe Maya on tosi hyvä ja symppis paikka, ollaan käyty siellä. Klaus K:n aamupala on tosi herkullinen myös! Ei halvimmasta päästä, mutta laadukas. Ja vatsa tulee taatusti täyteen. -Anna

    VastaaPoista

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig