sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

VAHVUUDET JA HEIKKOUDET


7169

Usein tulee mietittyä vain omia heikkouksiaan. Vaikka heikkouksia tuleekin miettiä ja treenata, ei niitä vahvuuksia tule unohtaa. Jatkuva heikkouksien treenaaminen syö itsetuntoa. Jos koko ajan kokee olevansa heikko siinä mitä tekee, niin eihän se hyvältä tunnu. Joten siis niiden omien vahvuuksien miettiminen ja treenaminen on yhtä lailla tärkeää, jotta saa kokemuksen, että on hyvä jossain. On ihan suositeltavaa välillä listata ylös omia heikkouksia ja vahvuuksia, sekä miettiä miten niitä kannattaa lähteä kehittämään.


Mun heikkoudet:

1. Muscle up
Yllätys, yllätys…Koska en vaan osaa! Ei vaan, teknisesti en handlaa liikettä eikä voimaakaan kai ole riittävästi. Yritän kärsivällisesti treenata tätä eri progressioiden avulla enkä luovuta, niin kyllä se sieltä tulee!

2. Wall Ball
Hahah. Uskomatonta, niin basic liike, mutta mulle jotenkin tosi raskas. Oon aika lyhyt, joten se matka sinne kolmeen metriin, jonne kisoissa pallon tarvitsee ylettää, tuntuu ihan todella pitkältä. Lisäksi näitä on tullut tehtyä liian vähän, vaikka onkin aika perus crossfitkauraa. En saa montaakaan vielä putkeen, sillä jokaiseen heittoon joudun laittamaan niin paljon voimaa. Näitä siis on vaan tehtävä enemmän, jotta kehityn. Lisää voimaa toki myös, kiitos! :D

3. Soutu
Tää on semmonen, joka ei ikinä ilahduta treeneissä. Oon kehittynyt tässä hommassa kyllä paljon, kiitos soutuintervallien, mutta silti oon yhä melko hidas soutaja, etenkin verrattuna pidempiin treenaajiin.


Mun vahvuudet:

1. Ylöstyöntö, etenkin split jerk
Tästä oon tykännyt aina, ja koen olevani tässä suht hyvä. Jos teen rinnalleveto + työntö -komboa, niin se työnnön osuus on mulle aina se helpompi. Jos saan painot rinnalle, voin olla jo melko varma, että saan ne myös työnnettyä ylös.

2. Käsilläkävely 
Wow, en olis koskaan uskonut sanovani käsilläkävelyn kuuluvan vahvuuksiini, mut sanonpa nyt kuitenkin! En kyllä vieläkään oo mikään kingi tässä hommassa, mutta jos jossain kisalajissa olis käsilläkävelyä, olisin jopa innoissani.

3. Tuplanaruhypyt 
(Ehkä :D) Tää herättää vähän ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta kovassa metconissa nää on super raskaita, mutta toisaalta pystyn tekemään näitä aika iisisti putkeen myös väsyneenä. Riippuu kyllä päivästä. Nyt tuntuu, että voin nää tähän listata.

Millaisia heikkouksia ja vahvuuksia teillä on?

Elli
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig