lauantai 10. tammikuuta 2015

EPÄONNISTUMISEN PELKO

5461

Väitän, että epäonnistumisen pelko estää hyvin monia toteuttamasta unelmiaan tai saavuttamasta tavoitteitaan. Pelko voi olla niin vahva, että sen uhalla ei kannata edes yrittää. Kukaan ei pidä epäonnistumisen tuomasta fiiliksestä, mielummin jätetääm riskit ottamatta ja mennään sieltä, mistä aita on juuri sopivan korkuinen. Sieltä, missä kaikki on turvallista, tasapaksua ja helppoa. Tavallaan tosi surullista: elää nyt sitten sitä turvallisinta, riskitöntä "ihan ok mukavaa" elämää vain yhden pelon ohjaamana.

Joskus treenatessani päässäni soi ajatus: "Sä tulet epäonnistumaan, sä tulet epäonnistumaan…". Tuo ääni on aivan kamala. Kuuntelisin mielummin vaikka pitkien kynsien raaputusta liitutaululla, ja sehän ei mitään iloa korville ole. Vaikka tietäisin pystyväni fyysisen kunnon puolesta tekemään monia asioita, joskus se henkisen puoli kasvaa kilometrin korkuiseksi esteeksi. Joinain päivinä lankeaa jopa ihan kokonaisvaltainen fiilis siitä, että ei minusta ole mihinkään.

Tehdessämme Winter War 2015 -karsintalaji 1:stä, minun päähäni iski tuo ilkeä ääni. Heti ensimmäisillä toistoilla kuulin olevani surkea ja heikko. Noin puolessa välissä hommaa en enää kestänyt vaan heitin hanskat tiskiin. Kirjaimellisesti rannetuet ympäri salia. Ja tämä tekohan vain yllytti sitä ääntä: "Vain luuserit luovuttavat." Kauhea olohan siitä tuli. Miksi en vaan kestänyt, käskenyt pääni olla hiljaa ja jatkanut tekemistä? Sillähän olisin todistanut pystyväni. Mutta ei, en vaan enää jaksanut.

Tämä oli oikeastaan tosi opettavainen kokemus siitä, kuinka sitä henkistä puoltakin pitäisi treenata. Olin todella hämilläni, miten tuollainen fiilis voi iskeä niin kovaa? Tiedänhän minä pystyväni tekemään ne liikkeet ja ne toistomäärät, ei se siitä ole kiinni. Mistä se siis johtuu? Ehkä jollain tasolla myös pelkään tuottavani itselleni pettymyksen ja se pelko kantautuu niinä ilkeinä sanoina. Luulin olevani henkisesti hyvin vahva, mutta nyt huomaan, että töitä on jatkettava. En halua, että mikään, mikä ei ole todellista, tulee estämään minua saavuttamasta tavoitteitani.

Päätin tuo tapauksen seurauksena yrittää vahvistaa itseäni. Päätin unohtaa tuon "luovuttaja-luuseri" -fiiliksen ja jatkaa eteenpäin. Ei, ei se helppoa ollut, mutta hyvän ystävän tuki ja järkipuheet saivat minunkin pääni kirkastumaan. Seuraavana päivänä tein lajin uudestaan, ja huomattavasti paremmin tuloksin. Tunsin sen äänen hiljenevän toisto toistolta, ja kun kello löi, minulla oli voittaja -olo. Sain kasaan 204 toistoa, joista olen ylpeä.

Kun se epäonnistumisen pelko tai se päänsisäinen hirviö ottaa valtaa mielessä, silloin on juuri aika tehdä niitä asioita, jotka kumoavat nuo väärät, ilkeät väitteet. Tämä on yksi keino vahvistaa luottamusta ja uskoa itseensä. Henkisen puolen treenaus ei todellakaan ole yhtä helppoa kuin fyysisen. Fyysistä kuntoa saa nostettua kun hinaa sen takamuksen sinne salille ja tekee kovasti töitä. Aionkin nyt tulevaisuudessa kiinnittää huomiota myös henkisen puolen treeniin. Aion poimia ylös enemmän niitä positiivisia asioita ja iloita kehityksestä hyvin mielin. Tiedän, että tulee vielä päiviä, kun ajattelen taas että ei minusta ole mihinkään, mutta tiedän myös, että joka kerta osaan olla vahvempi.

Kenelläkään samankaltaisia kokemuksia? Vinkkejä henkiseen valmennukseen otetaan myös vastaan. ;)
xo Elli
SHARE:

4 kommenttia

  1. Vastaava tunne on äärimmäisen tuttu. Se on asia, jota harvan lajin valmennuksessa edes mietitään , mutta varmasti kaikki urheilijat käyvät tuota läpi. Tän harjoittelu jääkin sitten urheilijan itsensä kontolle, hienoa, että oot ite kiinnittäny tän harjoitteluun huomiota!
    Pelon tunne tulee itsellä vastaan yleensä silloin, kun kovan paineen alla itseluottamus ei ole aivan kohdillaan ja annan ajatuksissani tilaa epäonnistumisen mahdollisuudelle. Olen yrittänyt sparrata ajatteluani eri tavoin näissä tilanteissa, varmaan kaikilla toimii muutenkin eri tavat tuon pelon voittamiseen. Joskus huomaan, että tietynlaisen yli-itsevarmuuden luominen noissa tilanteissa auttaa. Jos vaikka 50 kilon tempaus alkaa pelottamaan, niin voi ajatella, että "kuulepas pieni rääpäletanko, kiskaisen sut kattoon koska tahansa". Tai sitten joskus pyrin asettamaan tavoitteen niin korkealle, että vaikka 20 toistoa ei tunnu missää kun yritin 40. No ei välttämättä kaikille parhaita tapoja, mutta eri ajatusten toimivuutta on helppo testata treeneissä ennen suoritusta, niinkun kaikki varmaan huomaamattakin tekevät. Mun mielestä treeneissä luodaan pohja itseluottamukselle, toistojen avulla luottaa yleensä kroppaan enemmän, että hei kyllähän mä tän osaan! Kilpailukokemuksen avulla nuo taidot saa aina vaan tehokkaammin käyttöön paineen alla, ja ehkä lopulta pystyy jopa ylittämään oman treeneissä saavutetun tason.

    Loppuun cheesy mutta toimiva lausahdus: Mestarit ovat epäonnistuneeet useamman kerran, kuin muut ovat edes yrittäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näinhän se on, valitettavasti tää puoli jää hyvin vähälle huomiolle, vaikka onkin varmasti melko yleistä.
      Tuo on kyllä äärimmäisen hyvä keino tuo yli-itsevarmuuden luominen, se toimii välillä itsellänikin. Siihen ei välttämättä aina pääse sillon kun se itseluottamus meinaa pettää. Mutta tosiaan toisto toistolta sitä itsevarmuutta saadaan lisää, kroppa ja mielikin alkaa tiedostaa sen, että "kyllä mä pystyn tähän!".

      Cheesyt lausahdukset ovat jotenkin usein tosi toimivia, tuo on ainakin yksi hyvä esimerkki siitä.

      Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  2. haha hyvä teksti! kun tein ekaa omaa kisasuoritustani openeissa viimevuonna ni olin jo tokalla minuutilla lopettamassa koko crossfitin :DD tuttu tunne siis:D mutta ai että, se tunne ku aika loppuu tai suoritus loppuu. sillon taas muistaa miksi tätä tekee!! ja mulla kyllä kesti pitkään että pääsi tosta ajatuksesta "lopetan kesken" pois, jos ees siitä on vieläkään päässy. aina sitä miettii tollasia kun alottaa suoritusta joissa tietää että pitää vaan puskea vaikka on kauhee olo. Sillon yleensä vaan hoen päässä että oon kone ja lopputulos on mitä on mutta ei ne koneet lopeta työtä ainakaan kesken :) hehe! tsemppiä henkiseen treeniin, siinä se tulee treenatessa, etenki jos puskee rankkoja metconeita yksin ilman treenikavereita ;) tosin kaverin kanssa oppii myös, mutta vähän eri juttuja, ehkä enemmän sellasta kilpailua kun pahan olon kestämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos :D Niin se tunne kun se suoritus loppuu, se on kyllä niin huikee voittaja -fiilis, että! Niistä saa aina virtaa ja voimaa sillon ku alkaa epäillä itseään tai omia taitojaan.Ton ww-lajikokemuksen jälkeen oon kyllä ottanut paljon paremman asenteen ja saanut jotenkin enemmän voimaa niihin hetkiin kun se ihan kauhee olo iskee. Just niinku sanoit - kelaan myös, että oon kone ja nyt mennään :D Kehitystä tapahtuu siis vaan tekemällä.

      Heh, kiitos tsempeistä Isa! :) Niin ja Openeita odotellessa! ;D

      Poista

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig