sunnuntai 30. marraskuuta 2014

SOMETHING ELSE

0073

En ole vielä juurikaan puhunut opiskeluistani täällä. Kyllä minä silti teen jotain muutakin kuin treenaan, syön ja nukun. Aloitin syksyn alussa muoti- ja vaatetussuunnittelun opiskelut Lahden Muotoiluinstituutissa. Vaikka blogini on sisällöltään hyvin treeni- ja ravintopainoitteinen, tulette ehkä tulevaisuudessa näkemään jotain kouluunikin liittyviä juttuja. (Ehkä omaa sporttivaatemallistoa?) Tänä syksynä olen siis muun muuassa suunnitellut lastenvaatemallistoa, opiskellut kaavoitusta ja ompelua, ollut elävän mallin kurssilla ja ommellut ystäväni häämekkoa. Olen äärimmäisen motivoitunut opiskeluun, ja aina välillä vaan fiilistelen sitä, että pääsen toteuttamaan itseäni näin monessa itselleni tärkeässä jutussa.

Taiteellisuus ja urheiluhulluus eivät ehkä ole se tavallisin yhdistelmä, mutta minulla se on toiminut paremmin kuin hyvin. Aluksi jännitin, miten löydän aikaa sekä tavoitteelliselle treenaamiselle, että koululle. Tiesin, että opiskeluni tulisi syömään vapaa-ajastani paljon, ja että treeneille voisi olla vaikeaa löytää tarpeeksi aikaa. Tämä tieto vähän stressasi. Haluan kuitenkin panostaa täysillä ja antaa kaikkeni kummallekin: koululle sekä treeneille. Turhaa jännitin. Ajankäyttö on aina priorisointia; Välillä joutuu heräämään 5:30, että ehtii treenaamaan ennen koulua. Minulle se sängystä ylöspääseminen ei ole vaikeaa, koska todella pidän siitä mitä teen. Eikä perjantai-illan viettäminen yksin piirtäen koulujuttuja ole kurjaa, koska nautin siitä. Vihdoin saan tehdä asioita, joista oikeesti tykkään. Joskus tietenkin olen väsynyt, mutta kunnianhimo ja tavoitteet mielessä pitävät virkeänä. Ja joskus tietenkin haluan tehdä jotain ihan muuta kuin koulua ja treeniä, mutta eiköhän se nyt ihan sanomattakin ole selvää. 

xo Elli

PS. Jos pyöritte Lahden lähettyvillä tänään, suosittelen lämpimästi käymään Muotoiluinstituutin joulumyyjäisissä. Itse kävin jo eilen, mutta mieleni tekisi mennä vielä uudestaankin. Myynnissä on kaikkea ihanaa: design -koruja, kasseja, pipoja, astioita, kalentereita, julisteita, joulukortteja ja vaikka mitä. Ensi vuonna täytyy itsekin laittaa myyntikoju pystyyn. Ovet ovat avoinna klo 12-18, sinne siis!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig