maanantai 17. marraskuuta 2014

RAW COCONUT & CARROTCAKE

dsc-0036

Perjantaina innostuin taas kokeilevasta leivonnasta. Päätin kehitellä raakaversion porkkanakakusta, ja niin tämä herkku sai sitten alkunsa. Ainesosaluettelo tällä kakulla on niin healthy, että moni ei välttämättä usko tämän olevan edes hyvää, mutta trust me. Lisäksi tämä kakku on gluteeniton, maidoton, sokeriton, pähkinätön ja vegaaninen. Hah, impressive? Vai ennemmin "mitäihmettätoikakkusittensisältää"?

Valmistin ensin testiversion kakusta itselleni, mutta julkaistuani kuvan instagramissa, ystäväni oli innokkaana tulossa maistamaan. "Oops, mä söin sen jo." Eipä silti hätää, tämä oli niin helppo ja nopea valmistaa, joten tekaisin toisen ja kaverikin sai kaakkua.

Kookos & porkkanaraakakakku
Tällä ohjeella kaksi pientä (yhden hengen) kakkua

Pohja:
2 rkl gluteenittomia kaurahiutaleita jauhettuna jauhoksi
1 dl kookoshiutaleita
4 taatelia
2 porkkanaa raastettuna
2 rkl kookosöljyä
2 rkl hunajaa

Täyte:
Puoli purkkia kookosmaitoa (vain jähmettynyt osa)
2 rkl hunajaa
runsaasti vaniljaa
(2rkl vaniljaproteiinijauhetta, Foodin)

Käytin vuokana pieniä kippoja, jotka vuorasin leivinpaperilla. Näin saa kätevästi tehtyä yhden hengen kakkuja mihin kokoon vain tahtoo.

Valmista pohja sekoittamalla kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Painele kipon pohjalle ja laita pakastimeen odottamaan.

Sekoita kookosmaitoon mausteet ja hunaja. Kaada pohjan päälle ja laita takaisin pakkaseen. Anna jähmettyä noin 45 min, ja valmis! Kuinka nopeaa ja helppoa. Jos jätät kakun pidemmäksi aikaa pakkaseen, ota 45 min ennen tarjoilua sulamaan. Koristele kookoshiutaleilla ja esimerkiksi mulperin marjoilla.

"Cake is for life not just for birthdays"
#weeatcakeeveryday
xo Elli

dsc-0051

dsc-0049
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig