sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kilpailemisesta

Meillä suomalaisilla on tietynlainen asenne kilpailemisesta. Mennään voittamaan tai ei mennä ollenkaan. Jos hävitään, ollaan ihan luusereita. Häviö on häpeä. Niin ja hopea on häpeä.

Mitä ihmettä? Kuinka isoksi kynnys oikeen kasvaa lähteä kilpailemaan tällä asenteella? Täytyy olla ihan mestari ennen kuin kehtaa edes yrittää. Minusta kilpailemista ei opi kuin kilpailemalla. Eikä me oikeestaan koskaan olla valmiita jos oikeen ajattelee, aina voi olla vähän parempi.

Mitä sitten jos sijoittuu viimeiseksi siellä kilpailuissa? Ainakin on voittanut itsensä ja oppinut jotain uutta. Se kultamitalistikin on aloittanut joskus nollasta.

Kilpailutilanne ja -suoritus on aina erilainen kuin siellä omalla turvallisella kotisalilla. Kilpailuun latautuu aivan erilaista energiaa, jota ei voi käsittää ilman sitä kilpailukokemusta. Tämän takia sanoinkin, kilpailemista ei opi kuin kilpailemalla. 

Ymmärrän kyllä, että tavoitellaan voittoa. Totta kai voittaminen on jokaisesta mahtavaa, kuka siitä nyt ei pitäisi. Ja onhan se motivaattori siihen harjoitteluun ja kilapilemiseen. Sitä en vaan ymmärrä, että häviäminen on häpeä. Oikeesti sana "häviö" on musta aika ruma sana ja väärä kertomaan mitään yhdestäkään kilpailijasta. Mitä jos korvaisi "sä hävisit" vaikkapa "sä et onnistunut sun parhaimpaasi tällä kerralla" tai "ensi kerralla olet parempi"? Eikö tämä olisi vähän mielenterveellisempi vaihtoehto?

Okei, tajuan, että vaikka olympialaisissa ei suhtauduta ihan näin kevein mielin siihen suoritukseen. Tai vaikka ruotsi-suomi -lätkäpelissä. (Pelatkaa vaan ihan kullan kiilto silmissä!) En yhtään tarkoita, että pitäisi olla täysin care free. Tarkoitan lähtökohtia ja asenteita, niitä voisi minusta vähän fiksailla. Ja juuri sitä kilpailemisen aloittamista, sen kynnyksen pitäisi olla matalampi. Se miten sitä madalletaan on sitä asenteiden fiksailua. Sekä katsojien, että kilpailijoiden asenteiden tulisi muuttua. Kannustetaan niitä viimeisiä ja tsempataan kaikkia. Nautitaan kaikista pienistä onnistumisista sijoituspaikasta huolimatta.

Rohkeus. Se on musta hienoa ihmisessä. Ja jokainen, joka uskaltaa ylittää itsensä, on rohkea. Rohkeus on paljon isompi juttu kuin häviö se, että ei aina pysty parhaimpaan mahdolliseen tulokseen. Rohkeutta on yrittää.

Muistakaa, että jokainen on joskus aloittanut sieltä pohjalta. Mestaritkin ovat joskus olleet amatöörejä.

Ollaan häpeilemättä rohkeita!
xo Elli



SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig