sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Who am I?

Varoitus! Pitkä vauvasta-vaariin -stoori on tulossa. Kerron teille mun koko elämän urheilutaustan pähkinänkuoressa. No joo, eli niin kuin kaikki laudaturin äikän esseet alkavat, niin tämäkin alkaa niistä muinaisista foinikialaisista. Eli siitä kun olin pienen pieni vauva. Ei vaan, oikeesti mun urheilut alkoivat jostain äiti-lapsi -jumpasta. Ensimmäisiin vahvoihin muistoihin kuuluu se kun sain mennä iskän mukana salille about neljän ikäisenä. Jouduin tosin useimmiten lastenhuoneeseen leikkimään, mutta joskus sain luvan mennä katsomaan kun iskä treenaa. Siellä oli juoksumattoja ja vaikka mitä. Wow, se oli jotain.


Seuraavaks mua kuskattiin sitten uimakouluun, jumppaan ja yleisurheiluun. Pikku-elli ei vielä noista lajeista löytänyt intohimoa vaan mielummin piirteli kuvataidekoulussa, mutta viidennellä luokalla joku kolahti. Joukkuevoimistelu. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Olin alkuun kankea kuin rautakanki, niin jäykkä, että mun balettia harrastava siskokin oli huolissaan. (Kiitos Iina kun aina jaksoit suoristaa mun pikkuisen kyttyräselän). Päättäväisyys on näköjään aina ollut vahvuuksiani, sillä niin mä venyttelin joka ilta ahkerasti ja otin muut kiinni. Joukkuevoimistelu oli iso osa mun elämää ihan lukioon asti. Vieläkin välillä palaan ajatuksissani takaisin näihin aikoihin.


Voimistelun jälkeen aloitin treenaamisen yksin, mikä oli outoa niin tiiviin joukkueurheilun jälkeen. Kävin salilla ja ryhmäliikuntatunneilla kunnes innostuin juoksemisesta. Se oli myös rakkautta ensisilmäyksellä. Joo, mä myönnän, hurahdan melko helposti ja se on sitten menoa! Juokseminen tuntui ihan omalta jutulta, se oli mahtavaa ja ihanaa, kunnes penikkavaivat alkoivat taas häiritä. (Jo voimisteluaikoina mulla oli ongelmia penikoiden kanssa.) Välillä kilometrit tuntuivat kevyiltä, mutta toisinaan jalat painoivat tonnin ja öisin joku riehui raastinraudan kanssa mun penikoissa. NOT fun! Kaikilla lääkäreillä ja fysioterapeuteillahan mä kävin, mutta mitään apua en saanut. Suurin apu mulle oli hieronnasta ja säännöllisestä venyttelystä sekä levosta. Lopulta monien kärsittyjen pettymyksien seurauksena jouduin toteamaan, että ehkä juoksu ei olekaan se mun juttu.


No siinä sitten taas käytiin vähän salilla ja jumppailtiin ja pyöräiltiin ja jumppailtiin. Sitten ihana siskoni Iina keksi, että "Elli sähän voisit alottaa crossfitin, voisit olla siinä ihan hyvä!". En ollut itse sen suuremmin lajiin perehtynyt, vaikka se olikin jo ollut inessä jo hyvän aikaa. Mietin, että miksei sitä kokeilisi ja ilmottauduin silloin Vaasassa asuessani on ramp -kurssille. Kurssin jälkeen ajattelin, että mitä ihmettä, miksi mä en tätä aiemmin oo keksinyt! Joten voitte arvata, se oli taas rakkautta heti. Hurahdin täysin. Paljon uusia liikkeitä, uusia haasteita, uutta ja uutta = kauhea oppimisen nälkä. Tämä valaistuminen tapahtui siis huhtikuussa 2014. Alkuunhan en saanut ylös juuri kuin 20 kiloa painavan tangon, mutta ei siinä lannistuttu vaan jokainen lisätty kilo oli vain iloa. Onneksi mulla oli yhtä innokas treenikaveri Jaana, jonka kanssa uskalsi aloittaa sieltä matalalta ja iloita kaikista pienistäkin saavutuksista. Sain salilta uusia kavereita paljon, ja juuri se crossfitille tyypillinen yhteisöllisyys oli huikeeta. Aina oli muitakin yhtä hulluja aamulla kahdeksalta treenamassa. Ja ah, juurikin niitä aamutreenejä Vaasassa kaipaankin!


Kun sain tietää saaneeni opiskelupaikan Lahden muotoiluinstituutista niin toki tarkistin heti, että millasta treeniä Lahdessa olisi mulle tarjolla. Hehe. Päätin, että haluan aloittaa treenaamaan puhtaasti painonnostoa, ja siihen löytyikin aivan täydellinen paikka. Lahden Atomi. Ihan huippu sali treenata, laadukasta valmennusta ja hyvää, innostavaa porukkaa. Tiesin, että tää on mun juttu. Löysin myös Foreverin crossfit -salilta ihanan Lauran, joka treenaa myös tavoitteellisesti ja on aina valmis lähtemään aamu-uinnille tai iltapuntille. Uskomatonta, en mä enempää voisi edes pyytää! Niin ja jos joku Lahtea vielä dissaa, niin mä ainakin vaan siteeraan Nykästä: "Lahti on kyllä ihan mesta paikka!". Ja mä oon fiiliksissä.



And there is more and more to come!
xo Elli

SHARE:

4 kommenttia

  1. Hehe toi oli niin läppä kun olin "huolissaan" sun kankeudesta! Meni hetki ja olit paljon notkeampi ku minä :D
    -Iina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mua ärsytti ku et antanu mun istuu omalla tyylilläni. :D Pitäis kaivella arkistojen kätköistä niitä kuvii yritän venytellä. :D

      Poista
  2. hehe sieltä mä bongasin sut ja sun sukat !! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, olin fiiliksis ku vaan päivän olin täällä asunu ja heti tapas noin huipun tyypin ! ;D

      Poista

© ELLI GROMOV

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig